Avoin teoshaku uudistuvaan Mad Housen ohjelmistoon on auki. Ehdotukset voivat olla valmiita esityksiä, yhteistuotantona toteutettavia kantaesityksiä, työpajoja, yksittäisiä tapahtumia, keskusteluita, prosesseja, projekteja, paikkasidonnaisia teoksia tai jotain niiden väliltä. Haku on jatkuva, mutta ohjelmistosta vastaava työryhmä tutustuu ehdotuksiin 1.9.2019, ja sen jälkeen tuleviin 1.2.2020. Kaikille hakijoille vastataan pikimmiten näiden päivämäärien jälkeen. Näinä päivämäärinä teoksia haetaan ensisijaisesti syksylle 2020 ja vuodelle 2021, mutta kevyitä ehdotuksia voi esittää myös syksylle 2019 ja keväälle 2020. Hakijoita pyydetään toivomaan itse ajankohtaa ehdotukselleen.
Mad House on esitystaiteen talo, joka tekee esitystaidetta ja muita kokeilevampia esittävän taiteen muotoja näkyväksi. Mad House osatuottaa ja tiedottaa teoksia, luo uusia tuotannollisia käytänteitä kentälle sekä lähestymistapoja yleisöille. Mad Housen toimintamalli on sisältölähtöinen ja ajassa muuntuva. Mad House on taiteilijoiden perustama ja toiminta kulkee taide ja yhteisö edellä. Syksyllä 2019 toiminta alkaa uusissa tiloissa Helsingin Teurastamolla, johon rakentuu pieni intiimi esitystila.
Valittujen ehdotusten toteutuksesta neuvotellaan aina Mad Housen kanssa ja tekijöiltä vaaditaan omaa panosta, kuten omarahoitusta ja teknistä suunnittelua ja toteutusta. Pyrimme toimimaan mahdollisimman joustavasti. Mad House tarjoaa esiintymistilan, jossa on perustason tekniikka, markkinointiyhteistyötä, maksaa esityskorvaukset ja voi toimia osatuottajana erikseen sovitulla tavalla. Avoimen haun lisäksi Mad Housen ohjelmisto tulee koostumaan kutsuvierasesityksistä sekä Mad Housen taiteilijoiden omista teoksista.
Mad Housen ohjelmistoa rakentavat syksyllä 2019 ja keväällä 2020 Annika Tudeer, Heidi Backström sekä Emmi Vainio, yhteistyössä hallituksen kanssa. Ehdotukset pyydetään lähettämään osoitteeseen curators@madhousehelsinki.fi. Lisätiedot Emmi Vainio, emmi@madhousehelsinki.fi 040 728 6615
Teurastamon tilan tiedot:
- Pihatasossa sijaitseva avoin tila, n. 80 neliötä, korkeus 4,5 m (sis. esiintymistilan ja katsomon)
- Tilaan mahtuu noin 25-30 hlö ja tilan voi järjestää monella tavalla, ei kiinteitä rakenteita.
- Perustason valo- ja äänikalusto.
- Sosiaalitilat (suihku, pukuhuone, wc, keittiö)
- Huomioitavaa on, että tila ei sisällä kunnollista lämpiötä vaan katsojat saattavat joutua odottamaan esityksen alkua itse esitystilassa. Tilassa ei myöskään ole baaria.
- Tila sijaitsee Teurastamon sisäpihalla ja sisälle voi kuulua pihasta tai kadulta ääniä.
- Hyvä mahdollisuus tulla tutustumaan tilaan on 12. ja 13.6.2019