Katsojakokemus. Pitää kirjoittaa katsojakokemus.
Osaanko suhtautua tähän nyt katsojana? Alanko vaivihkaa analysoida? Löydänkö sisältäni kriitikon? Nouseeko pikkusormi pystyyn?
Katsojille on tuotu virvokkeita. Olutta, viiniä. Viinilasit loppuvat. Juon teen kupistani yhdellä hörppäyksellä ja kaadan tilalle punaviiniä. Istun tunnelmallisesti valaistuun huoneeseen. Kamarirockia tai barokkipoppia, sanovat? Mikä ettei.
Yhtye saapuu lavalle, yleisö on oudon hiljaa. Mietin, olisiko pitänyt ottaa mukaan vihko, kynä ja otsalamppu. Osaisinko huomata nyanssit? Muistaisinko ne jälkeenpäin?
Musiikki alkaa. Se kasvaa hypnoottisesti, vähän kuin sekoitelma yhtyeitä—
Seis. Entä jos kerrankin en vertaisi esiintyjiä yhteenkään olemassaolevaan kokoonpanoon? Musiikki on yhtä aikaa melodista ja meluisaa, sen äänivalli kasvaa tsunamimaisesti ottaen hieman vauhtia dynaamisesti yksinkertaisemmasta ja herkemmästä, sitten nousten suureksi. Huikea intro.
Elina Pirinen alkaa laulaa. Hänen äänensä on kuulas ja korkea ja nousee omaksi tasokseen alla vellovan äänimassan ylle. Hän laulaa maratoonarin jaloista.
Lopulta totean, että haluan laittaa silmät kiinni ja katsella musiikin muodostamia kuvia. Kappaleet soljuvat ohitse luonnollisesti, kuin toisiinsa sidottuina. Kaikessa on suunnattoman suuri meri. En osaa sanoa, mistä kukin kappale alkaa ja mihin se päättyy.
Niina Koponen saapuu lavalle ja laulaa täydellisesti, kaikuna Elina Pirisen vokaaleihin. Viimeistään Heidi ja minä -kappaleen toistuva rytmi vie minut veden alle, johonkin kirkkaaseen mereen, jonka pohjalla kimaltaa revontulten valoissa hehkuva suunnaton esine.
Röntgenhoitaja-kappaleen harppu soi riitaisasti, kuin flamencokitara. Se on vertaus koko konsertille: massiivinen, riitasointuinen ja nyanssikas. Kun esitys päättyy, yleisö aplodeeraa.
Lopuksi soitetaan vielä encorena yleisön toivoma cover-kappale: Movetronin Alla koivupuun. Siitä on tehty urkujen kanssa melankolinen ja riisuttu.
Myöhemmin tajuan, ettei musiikki ole suoranaista barokkipoppia. Se on noisesta, kamaripopista ja trip hopista amalgamoitunutta säveltaidetta.
Ehdottomasti kokemisen arvoinen esitys.
- -
Katsojana muusikko Tuomas Peurakoski