EN | FI | SV

Mad House Helsinki on muuttanut uuteen osoitteeseen! Löydät uudet verkkosivumme täältä.

Mad House Helsingin syksy 2019

Tänä syksynä Mad Housen ohjelmistossa nähdään kantaesitykset muun muassa Niko Hallikaiselta, Tellervo Kalleiselta sekä European Theatre Collectivelta. Uudistuneen toiminnan ja Teurastomolla sijaitsevat tilat avaa esitystaideryhmä Oblivian teos Light & Easy. Syksyn kokonaisuuden ovat kuratoineet Annika Tudeer ja Heidi Backström yhteistyössä tuotantokoordinaatoori Emmi Vainion kanssa. Mad Housen toiminta muuttuu kausimaisesta ympärivuotiseksi, mikä mahdollistaa pitkäjänteisyyttä Mad Houselle, taiteilijoille ja yleisöille.

“Kutsuimme uuteen tilaan taiteilijoita, joiden kanssa olemme tehneet töitä Suvilahden Tiivistämössä Mad Housen viiden ensimmäisen toimintavuoden aikana. Osa kutsuista johti uusien tuttavuuksien äärelle. Edelleenkään Mad Housen ohjelmaa ei suunnitella teemoittain vaan tekijä- ja toimintalähtöisesti. Kuitenkin, esitystaiteen ajassa kiinni olevan luonteen mukaisesti, nousee teoksista esiin yhteneväisiä nimittäjiä. Ihmisyyden uudelleenajattelu, kuolema ja aika sekä oman tilan luominen ovat teemoja, jotka puhuttelevat taiteentekijöitä.”

Mad Housen syyskauden avajaisia vietetään perjantaina 13.9. klo 17 alkaen. Koko illan kestävissä juhlissa on luvassa mm. puheita, livemusiikkia sekä esityksiä syksyn taiteilijoilta. Avajaiset ovat avoimet kaikille ja sinne on vapaa pääsy! Avajaisten tarkempi ohjelma päivittyy pian. Nähdään siellä ja syksyn näytöksissä!

Syyskauden liput tulevat myyntiin ke 28.8.2019. https://madhousehelsinki.fi/pages/Tickets

Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia ja syksyn mittaan ohjelma täydentyy keskusteluilla, tapahtumilla ja työpajoilla.

Katso koko ohjelma!

****

18.-19.9, 2.-3.10, 5.10 & 8.-9.11
Oblivia: Light and Easy
Light & Easy on esitys ajasta, kuolemasta ja menetyksestä. Se on kunnianosoitus Oblivian perustajajäsenelle Anna Krzystekille, jonka äkillinen kuolema liikenneonnettomuudessa vuonna 2017 järkytti koko ryhmää. Esitys käsittelee tätä surua ja on askel kohti uutta aikaa ilman Annan läsnäoloa.

Helsingissä vuonna 2000 perustettu esitystaideryhmä Oblivia yhdistää teoksissaan orgaanisesti nykytanssia, -teatteria ja performanssitaidetta. Poliittisesti ja eettisesti tinkimätön ryhmä uskoo taiteen voimaan ja katsojan älykkyyteen.

 

13.-20.9
Jay Mar Albaos: Kato'ng Gipangsabwag Gikan sa Mga Langit – Those Who Were Scattered From the Heavens
Filippiiniläistaiteilija Jay Mar Albaosin teos tarkastelee kasvua olemassaolon muotona. Teos koostuu kahdesta osasta: pavut kylvetään Mad Housen syksyn avajaisissa 13.9. ja sato korjataan viikon päästä 20.9. järjestettävässä juhlassa. Esitys heijastelee työperäistä maahanmuuttoa ajassamme, jossa “vihreämpien nurmien” etsiminen muovaa jatkuvasti geopoliittisia ja globaaleja ideologioita. Tapahtumiin on vapaa pääsy!

 

28.9
Kira O’Reilly: What if this was the only world she knew?

Kira O’Reillyn installaatiota ja performanssia voi saapua seuraamaan milloin tahansa kolmen tunnin aikana. Pimenevässä illassa Mad House muovautuu etsimisen tilaksi, jossa materiaalit pyrkivät ilmaisemaan itseään. 

Nykyään Helsingissä asuva O´Reilly on irlantilainen taiteilija, jonka teokset kumpuavat visuaalisesta taiteesta. Hänen työskentelee muun muassa performanssin, installaation, valokuvauksen, biotekniikan ja kirjoittamisen aloilla.

 

9. & 11.-12.10.
Niko Hallikainen: Television | ENSI-ILTA
Television on kirjoittaja Niko Hallikaisen puhe-esitys. Esitys on laajennus muistokirjoituksesta, joka on tehty oikealle henkilölle. Teos hahmottaa kerronnan vaihtoehtoisia muotoja selviytymisen keinona. Teoksen lähtökohdat ovat tasapaino ja turvallisuus, jotka ovat myös sen ihanteelliset lopputulemat. Matka niiden välissä on kuitenkin kaoottinen, riskialtis ja täynnä todellisia vaaroja.

Esitysrunoilija Niko Hallikainen debytoi Blue Exhaust -esikoissooloesityksensä Mad Housen ohjelmistossa vuonna 2018. Puhe-esityksissään Hallikainen yhdistää kieltä ja musiikillisia äänipintoja häiriköidäkseen rajoja.

 

17.-19.10.
Niemistö, Nyberg & Vahtola: A Point of No Return  | ENSI-ILTA
A Point of No Return -teoksen on lähtökohtana on kiinnostus oman kuoleman tiedostamiseen sekä abstraktiin ajatteluun; kykyihin, jotka usein mielletään ihmislajin erityisominaisuuksiksi. Teos on koreografinen äänikudelma, jossa esiintyjien kollektiivinen muisti purkautuu sanoista sointuihin ja tarinoista abstraktioon. Vuosisatoja kattavista kirjallisista lähteistä kootut lainaukset suodattuvat esiintyjien kehojen, äänien ja muistien läpi synnyttäen hauraan sävellyksen ajassa elävän ja kuolevan ihmiskehon äärellä.

 

23. & 24.10.
Nimeni on Monstera
Essi Kausalaisen koolle kutsuma Nimeni on Monstera on esitys puhallinkvintetille, kahdelle kädelliselle, kangaselementeille ja tekstille. Teoksessa kohtaamme mutatoituvan organismin, avaamme dialogin luonnontieteilijä Carl von Linnén kummituksen kanssa, kylvemme äänimassoissa ja nimeämme itsemme toisin.

Esityksen englanninkielinen käännös ja pistekirjoitettu kuvailutulkkaus löytyvät käsiohjelman muodossa sitä tarvitseville.

 

2.11
Hibernation: a sleepy party

Zuz Buchowska, Miranda Kastemaa ja Mira Eskelinen toteuttavat toisenlaisen tilan queer-yhteisölle, jonka mahdollisuudet kokoontua rajoittuvat usein terapiaryhmiin tai kovaäänisiin drag-esityksiin. Hibernation on hidas ja hellävarainen vaihtoehto monille queer-tapahtumille. Se on tila sisäänpäin suuntautuville, niille jotka eivät pidä tanssimisesta, uneliaille jotka kuitenkin haluavat viettää aikaa ystäviensä kanssa. 

Installaatiomainen tila on pakoreitti marraskuun yksinäisyydestä ja pimeydestä: pehmeä pesä täynnä säkkituoleja, patjoja, kattoprojisointeja ja hiljaisia DJ-settejä.

 

15. & 16.11.
Juha Valkeapää ja Biitsi: Juha biitsillä
Juha Biitsillä on taiteilija Juha Valkeapään ja tuottajaduo Biitsin ensimmäinen yhteinen teos. Se on tunnin mittainen esitys kuvia, ääniä ja eleitä siitä kaikesta mitä otamme vastaan ja annamme eteenpäin, halusimme tai emme.

Juha Valkeapää on äänitaiteilija ja esityksentekijä, jonka teoksia on reilun kahden vuosikymmenen aikana esitetty laajalti Suomessa ja ulkomailla. Biitsi-duo tekee musiikkia ja teoksia. Heidän Pykäri mikä meininki?!! -esitys G Live Labissa aiheutti viime vuonna paljon hämmennystä. 

 

28. & 30.11.
Tellervo Kalleinen: Tässä tanssissa minä vien | ENSI-ILTA

Tellervo Kalleinen kutsuu tanssilattialle kaikki ne, jotka kokevat omassa elämässään olevansa liikaa muiden vietävinä. Tämän illan aikana tilanne on toinen. Jokainen viejä valitsee oman kappaleen, jonka tahdissa yleisö liikkuu.

Kalleinen on nykytaiteilija, jonka työskentelyn ytimessä on luova yhteistyö muiden taiteilijoiden sekä teoksiin osallistuvien kanssa. Hänen elokuviaan, installaatioitaan, tapahtumiaan ja performanssejaan on nähty ympäri maailmaa.

 

12.-13. & 15.12
Ana Teo Ala-Ruona: toxinosexofuturecummings

Paljon kiitostakin saanut toxinosexofuturecummings on bodyfiktio nautinnollisesta seksistä myrkyllisellä planeetalla. Esityksessä seksi on evolutiivinen ja kehityksellinen prosessi. Se avaa maailman, jossa materiaalit ja monilajiset ruumiit läpäisevät toisensa mielihyvää tuottaen ja vastaanottaen. Maailma on läpikotaisin saastunut, mutta mahdollinen, queer ja trans.

Esitys käsittelee ympäristömyrkkyjä, saasteita, hormoneja ja transitiota. Puhe sisältää myös seksuaalista ja pornografista materiaalia.

 

3.-5.12. ja 8.12. & 16.-21.12.
European Theatre Collective: Kuskit  | ENSI-ILTA
Kuskit on dokumentaarista teatteria ja fiktiivistä tarinankerrontaa yhdistelevä esitys, joka käsittelee kuljettajina työskentelevien maahanmuuttajien kokemuksia ja paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Esityksessä pohditaan, miten valtaväestöön kuulumattomien ihmisten tarinoita on mahdollista kertoa ja tulkita. Teoksen keskiössä ovat työ ja ammatti, jotka ovat suomalaisessa yhteiskunnassa merkittäviä tekijöitä yksilön arvostuksen ja yhteiskunnallisen roolin kannalta.

Kuskit on European Theatre Collectiven tuottaman “Näkymätön Suomi” -trilogian toinen osa. Trilogian yhtenä lähtökohtana on vahvistaa ulkomaalaistaustaisten roolia kotimaisessa taidekentässä tekijöinä ja yleisöinä.

Jaa: