Mad House etsii elävän kaupunkikulttuurin kanssa kommunikoivaa ohjelmaa kesä-elokuulle 2021
Esitystaiteen talo Mad House Helsinki on nyt toiminut vuoden päivät Helsingin Teurastamolla. Edessä on ainakin toinen vuosi täällä kesä-Helsingin elinvoimaisimmalla paikalla.
Vuosi tilassa on opettanut meille tilan persoonallisesta luonteesta ja Teurastamon alueesta paljon. Tila tulvii valoa ja on hyvien kulkuyhteyksien päässä. ”Autotallinäyttämö” on muuntautunut teosten tarpeisiin verrattain ketterästi ja yleisö on löytänyt paikalle hyvin. Samaan aikaan tila on väliaikaisen luonteensa vuoksi haastava: siinä ei ole erillistä lämpiötä, wc-tilat on portaiden yläpäässä ja äänieristys on lähes olematon. Erityisesti kesäkaudella esitystoiminnan rinnakkaiselo pihatapahtumien kanssa on haasteellista Teurastamon alueen kukoistaessa koko kaupungin kesäpihana.
Emme halua pistää esitystaidekentän tarpeisiin rakennettuja oviamme säppiin kesäksi, siksi haluammekin kutsua esitystaiteen laajaa kenttää tekemään ehdotuksia, jotka ottavat tilan herkkuineen ja haasteineen huomioon kesäkuusta elokuuhun 2021. Tai vaihtoehtoisesti hyödyntävät Mad Housea kotipesänään, mutta jalkautuvat lähialueelle tavalla tai toisella. Ehdotuksenne voi olla vaikkapa työpaja, installaatio, keskustelusarja, konsepti, larppi, screening tai perinteisempi esitys, joka kuitenkin ottaa huomioon ympäriltä sisään tilaan valuvan kaupunkielämän. Meille esitystaide merkitsee monta taiteellista traditiota yhtä aikaa ja erikseen ja toivommekin saavamme ehdotuksia eritaustaisilta tekijöiltä.
Toimi näin:
- Lähetä ehdotus pe 13.11. mennessä. Otamme yhteyttä sopiviksi katsomiimme ehdotuksiin joulukuun aikana.
- Ehdotukset sähköpostilla curators@madhousehelsinki.fi.
- Viestin otsikko: Mad House kesä 2021
- Ehdotus ja muut mahdolliset liitteet PDF-liitetiedostoina. ÄLÄ kirjoita hakemustasi suoraan viestikenttään.
Ehdotuksesta tulee käydä ilmi:
- mitä olette tekemässä
- kenelle se on suunnattu
- mikä ajankohta sille olisi mahdollinen/mahdollisia
- mitä toivotte Mad Houselta (tilan, ajan ja rahoituksen suhteen)
- miten ehdotus ottaa huomioon tai pärjää tilan luonteen ja ympäristön kanssa.
- Lisäksi kuvailkaa vielä lyhyesti, miksi juuri Mad House olisi sille sopiva paikka toteutua. Otattehan huomioon, että haku on nimenomaan tila- ja aluelähtöinen.
Voimme tarjota valituille ehdotuksille tilan lisäksi esimerkiksi viestinnällistä ja tuotannollista tukea, talon tekniikan ja sen käytön opastuksen sekä teos-/konseptikohtaisesti esityskorvauksia tai tuotantotukea.
Toivomme hakijoita laaja-alaisesti sekä taidemuoto- että tekijämielessä. Voit siis olla konkari tai urasi alussa. Tulla taidekorkeakouluista tai olla tulematta. Puhua suomea tai sitten jotain muuta kieltä, keksimme varmasti tavan kommunikoida keskenämme. Jos vain koet Mad Housen sinulle, työryhmällesi ja teoksellesi/konseptillesi sopivaksi; laita postia tulemaan! Haluamme edistää monimuotoista esittävän taiteen kenttää resurssiemme ja jatkuvasti täydentyvän osaamisemme puitteissa.
Lämpimin terveisin Heidi Backström, Annika Tudeer ja Mad Housen tuotanto
Jaa: