Sándor Vályn Young Dionysos projekti on esillä näyttelynä Turun Titanik-Galleriassa ja Tampereen Biennalessa kevään aikana. Mad Houseen se saapuu pianokonsertin muodossa. Young Dionysos esitys hyödyntää niin musiikkia, videota, performanssia kuin valokuvaakin. Young Dionysos käsittelee mm. hulluutta, hurmiota ja seksuaalisuutta. Alla otteita Vályn työpäiväkirjasta.
098 Taiteessa olemme tekemisissä todellisuuden kanssa. Emme tarvitse enää unennäköä. Jos poistamme taiteelta unen ominaisuudet, kohtaamme todellisuuden. Seisomme vastakkain elämän tapahtumien jatkumon kanssa, mikä on taiteen perusta.
099 Kristillinen mytologia on punonut maailmasta unikuvia, joilla ei ole paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa. Se on halunnut antaa ihmisestä toisenlaisen kuvan kuin millainen hän oikeastaan on. Tästä seurauksena ihminen on tukahduttanut seksuaalisuutensa, muuttanut sen neuroottiseksi perversioksi, joka on syvän kuolemanpelon kyllästämä - ja lopulta myös syvän elämänpelon kyllästämä.
116 Ihminen on halunnut tukahduttaa kaksi suurta aluetta itsessään. Seksuaalisuuden ja kuoleman. Kumpikin niistä on iskenyt takaisin neuroosin muodossa. Poljetut, kielletyt energiat ovat taipuvaisia itsetuhoon. Ne ovat ihmistä vastaan, ne ovat luontoa vastaan. Tukahduttaminen johtaa kuolemanpelkoon.
156 Jokainen elämän ilmentymä kumpuaa vaistojen maailmasta. Taide on ruumiinrakenteesta syntyvien vaistojen sielullista ilmaisua. Taide on orgasminkaipuuta, täydellisyyden kokemisen kaipuuta.
187 Muinaisaikojen taiteen todellisuus puhutteli maailmaa ottaen huomioon kaikki tuntemukset. Se kutsui vastaanottajansa totaaliseen kokemukseen. Myöhemmin taide on jakautunut ja sen eri alueet ovat etääntyneet todellisuudesta. Se ei kerro enää kokemisesta vaan kuvaamisesta.
189 Muinaisaikojen taide perustui synestesiaan. Aistien yhteensulautumiseen ilman rajoja. Synestesia on muisto muinaisaikojen taiteesta, samanaikaisesti soivista aisteista maailman näyn edessä.
231 Meidän on kuoltava jokaiseen aktiin, kuoltava jokaiseen luomukseen, voidaksemme syntyä joka kerran uudelleen.
242 Emme voi välttää elämän ylevää draamaa, kuten emme voi välttää kuolemaakaan. Elämä on lyhyt, ja sen lyhyyden haluan omalla vapaudellani täyttää siten, että se saa merkityksen ja arvon.
246 Täyttää elämä – ohjata luova energiamme työhön. Tehdä työtä, tunnistaa, koskettaa… murtautua ulos elämää tukahduttavista raameista, kaikki energiat vapauttaen ja ottamalla ne totaalisesti käyttöön. Vapauttaa, uudelleenjärjestää, johdattaa taiteen kielellä takaisin ruumiin, sielun ja hengen yhtenäisyys.
288 Luodessaan ihminen on alaston.
289 Alastomuus merkitsee sen kursailemattomuuden ylintä astetta, joka kulkee käsi kädessä luomisenvapauden kanssa.
304 Piano on yksi täydellisimmistä soittimista. Juuri siksi tarvitsen tätä soitinta sanottavani ilmaisemiseen. Tuhoutuminen on vain näennäistä. Esineen tuhoutuminen ei ole sen idean tuhoa. Jokaisella koskettimen lyönnillä syntyy ääniä. Elämänenergian synnyttämiä ääniä, joista muodostuu musiikkia.
326 Ilman ihmistä soitin on kuollut esine, vain ihminen voi itsensä kautta antaa sille transsendentaalisuuden. Virtaamaan saatetut energiat saavat muodon ja merkityksen ihmisen kautta.
355 Jokainen koskettimen lyönti on tabujen repimistä riekaleiksi, kahtiareväistyneisyyden ylittävän terveen elämän yhteenliittämistä. Jos haluamme ymmärtää luontoa, meidän on vapauduttava tästä rikkonaisuuden tunteesta. Vain eheinä pystymme ylittämään rajan, sen yli astuessamme meistä tulee kykeneviä kommunikoimaan luonnon kanssa. Kun astumme oman kahtiareväistyneisyytemme rajan yli, kysymystemme laatu muuttuu toiseksi, asettelemme ne toisella tavalla. Emme ole enää yksin, emme tunne enää yksinäisyyttä.
Share: