Tiivistämön aulassa kuhisee. Cris af Enehiemin Chekhov Machine and Three Sistersin ensi-ilta on täyttymässä ääriään myöten ja katsomoon viritellään vielä muutama tuoli. Tunnelma on odottava ja vähän kiireinen. Itse olen tullessani ottanut ensin väärän bussin ja ajanut Kulosaareen ja tullut sieltä takaisin Suvilahteen, pää on valmiiksi vähän sekava enkä oikein tiedä mitä odottaa. Käsiohjelma lupaa Kolmesta sisaresta inspiroitunutta pienoisesitysten sarjaa, nykyteatteria ja tanssia ja koko ajan muuttuvaa esitystä, jossa ohjaaja voi edelleen esityksen käynnissä ollessa ohjata ja lavastusryhmä liikkuu lavalla.
Kaikki saadaan sisään, esitys alkaa. Ensimmäinen kohtaus lähtee käyntiin, yritän keskittyä, mutta pää vähän rykii. Toinen kohtaus meinaa saada minut epätoivon valtaan. Näyttelijät vaeltavat lavalle matkalaukkuineen, valaistus on pimeä, välillä joku pyörtyy. Tuntuu, että nyt en ihan oikeasti pysty tähän, katsomaan esitystä josta en saa mitään otetta. Poiskaan ei pääse, istun aivan takanurkassa. Pää surraten jään paikalleni istumaan.
Ja onneksi jäin. Vähitellen huomaan, että ajattelen vähemmän omaa ahdistustani ja uppoudun esitykseen paremmin. Rakenne alkaa tuntua selkeältä, kohtausten vaihtuminen tutulta. Käsiohjelma auttaa pysymään kärryillä kertojasta, pienellä kurkkauksella saa itsensä taas kartalle. Viimeistään Versininin tanssin aikana olen jo ihan mukana tässä hommassa, pääsen rytmiin.
Ihan helppo tämä esitys ei minulle ollut. Nykyteatterin katsominen silloin, kun pää on tiltissä, on itselleni haastavaa ja poikkeavampaan esitysmuotoon taipuminen tökkii. Hyvin tehty esitys vie onneksi mukanaan, niin myös tämä tšehovilainen jonka rappeutuneisuus, yksinäisyys ja rikkinäisen oloiset ihmiset tarjoavat tarttumapinnan. Lopussa huomaan jo rentoutuvani, odottavani kiinnostuksella mitä tapahtuu.
Lopulta päässä on jonkinlainen kokonaiskuva, tuntuu että esitys oli yllättävän ehjä sen näennäisestä sirpaleisuudesta huolimatta. Ei sillä, alkuteos on itselläni edelleen lukematta, mutta tuskin tarkoituskaan oli tuoda lavalle tyhjentävää katsausta näytelmästä. Nyt aion kuitenkin lukea sen alkutekstinkin, ei varmasti ole haitaksi ja tämä esityskin varmaan saa sitä kautta uusia näkökulmia.
Aplodien alkaessa tuntuu, että sekä esiintyjät että yleisö ovat hieman pihalla tai olo on ainakin sellainen, että esimerkiksi metromatka tuntui kovin absurdilta. Joka tapauksessa kaunista on Tšehov ja ilmassa liikkuva muovi. Kiitos, tack, thank you.
Kirjoittaja on Kujerruksia-kulttuuriblogia pitävä Linnea Peurakoski, joka on ostanut kausikortin Mad Houseen.
Chekhov Machine & Three Sisters Mad Housessa 1., 2. ja 3.10. kello 19.00
Lue lisää >>